Pirkkalan kunnan toimintaympäristö ja markkinatilanne
Aloitin tammikuussa opiskelmaan tutkintotavoitteellisesti avoimessa yliopistossa. Tämän vuoksi olen joutunut priorisoimaan asioita uudelleen ja siksi blogien kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Haluan kuitenkin pitää blogini aktiivisena ja siksi julkaisen joitakin koulutehtäviäni, jotka soveltuvat sivuni teemaan. Tämä nimenomainen tehtävä on markkinoinnin perusteet kurssilta, jossa piti arvioida valitsemansa kohteen toimintaympäristöä, markkinatilannetta ja kilpailua. Valitsin kohteekseni Pirkkalan kunnan. Johdanto…
Lasten ja nuorten talo Pirkanmaalle?
Lapset ja nuoret voivat tutkimusten mukaan kokoajan huonommin ja huonommin. Syyt ovat moninaisia. Joku kokee kiusaamista, toinen sortuu päihteisiin, kolmannen sosiaalinen elämä on pelaamisen vuoksi olematonta ja neljäs kokee liikaa paineita kiristyvässä koulumaailman kilpailussa yms. Mikä sitten avuksi? Suurin osa huutaa resurssien perään, mutta mitäs jos resursseja ei ole? Muuttunut yhteiskunta Perimmäinen syy lasten- ja…
Hyvinvointialueet – uhka ja mahdollisuus
Torikeskusteluissa päällimmäisin huoli hyvinvointialueita kohtaan, on kasvava byrokratia. Tämä ei sinänsä ole ihme, sillä kyllähän ylimääräinen hallinnon kerros on iso riski tälle. Itse kuitenkin näen hyvinvointialueen myös mahdollisuutena vähentää byrokratiaa, mutta se edellyttää oikeita valintoja aluevaltuuston alkutaipaleella. Hyvinvointialueen hallinto Hyvinvointialueille siirtyy 172 900 henkilöä. Näistä valtaosa tekee suoraan sote- tai pelastustoimen töitä, mutta kunnilta siirtyy…
Mitkä ihmeen aluevaalit?
Kun kerron olevani ehdolla aluevaaleissa, saan yleensä vastaukseksi kysymyksen, mitkä ihmeen aluevaalit? Kyse ei suinkaan ole siitä, että minun ympärilläni olisi erityisen valveutumattomia ihmisiä. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan jopa 68 prosenttia vastaajista on melko tai erittäin huonosti perillä siitä, mistä aluevaltuustoissa päätetään [1]. Jotta voi äänestää, olisi kiva tietää, mistä äänestää, joten yritän nyt hiukan…
Google ja Facebook kuuntelevat meitä – vai kuuntelevatko sittenkään
Pari viikkoa sitten automatkalla keskustelimme Tierin potkulaudoista ja heti perään Facebook-feedissa tuli vastaan Tierin mainos. Vastaavista kokemuksista olen kuullut monesti ja usein on pidetty varmana, että Facebook tai Google salakuuntelee ja kohdistaa puheen perusteella sinulle sopivia mainoksia. Itse en uskonut tähän ennen omaa “salakuuntelukokemustani”, enkä usko vieläkään. Miksi kuuntelisi Annat vapaaehtoisesti niin paljon tietoa itsestäsi…
Tyhjän äänestäminen
Viime päivinä on nostettu tyhjän äänestäminen yhdeksi ihmiskunnan suurimmista rikkomuksista. Jotkut jopa kehottavat äänestämään Kokoomusta tyhjällä äänestyslipukkeella seuraavissa kuntavaaleissa. Tästä suivaantuneen avasin viimeisen vuodenajalta kaikki Pirkkalan valtuuston pöytäkirjat ja avasin Excelini. Katsotaan, kuka sitä tyhjää oikeasti äänestää. Lopussa yritän hiukan avata, miksi tyhjää ylipäätään äänestetään.
Puskiaisten oikaisu – osa 1
Puskiaisten oikaisu ei suinkaan ole uusi keksintö, sillä ensimmäinen yleissuunnitelma siitä tehtiin jo vuonna 1992. Uusin käänne tien suunnittelussa tapahtui vuonna 2019, kun Pirkanmaan ELY-keskus aloitti suunnitteluhankkeen valtatie 3:n ja Tampereen kaupunkiseudun 2-kehän parantamiseksi. Vuodet 2019 ja 2020 sujuivat ympäristövaikutusten arvioinnin ympärillä ja nyt kuluvana vuonna 2021 olisi tarkoitus saada yleissuunnitelma valmiiksi.
Ratikka Pirkkalaan? – osa 2
Seuturatikan yleissuunnitelma valmistui helmikuussa 2021 ja se tulee tiedoksi valtuustoon maanantaina 22.03.2021. Asiasta ei siis päätetä yhtään mitään tällä kertaa, mutta koska vaalit kolkuttelee, niin keskustelua varmasti tulee. Kokoukseen valmistautumisen yhteydessä kirjoittelin muutamia ajatuksia ylös. Ohessa yleissuunnitelmasta lainauksia + omat kommentit asiaan.
Mammuttilautakunnat ja hallinto
Jos kysyt poliitikolta, mistä voisi säästää, niin yhdeksän kymmenestä sanoo, että hallintoa tulisi karsia. Jos kysytään, että miten sitä pitäisi karsia, ei vastausta saa niin monelta. Yritän nyt itse etsiä keinoja hallinnon keventämisesksi. Samalla myös selvitän, miksi joidenkin toivoma “mammuttilautakuntien” pilkkominen ei ole mielestäni järkevää.
Pikkusorsu Pirkkalaan
Olin viime viikonloppuna lasten kanssa Sorsapuiston uudella tekojääradalla ja vaikutuin. Aloin heti pohtimaan mahdollisuutta saada vastaavaa tekojäärataa myös Pirkkalaan. Työnimi tälle ajatukselle on Pikkusorsu. Nykyisessä taloustilanteessa on hankala keksiä lisämenoja, joten pohdin vaihtoehtoja kentän rahoittamiseksi. Aluksi pohdin, josko säästöt haettaisiin sillä, että keskitettäisiin kaikki toiminta Pikkusorsuun ja lopetettaisiin muiden kenttien ylläpito, mutta keskusteltuani asiasta vaikutusvaltaisissa…
Kurikan asemakaavan laajennus (nro 261)
Pohdintaa OAS-vaiheessa olevasta Kurikan asemakaavan laajennuksesta 261. En ole ollut asiaa käsittelemässä missään portaassa, joten olen täysin julkisen tiedon varassa. Tästä syystä varaan oikeuden mielipiteen muutokselle.
Ollaan parempia äänestäjiä
Artikkelikuva on otettu Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkiltä. Kuva on muistuttamassa siitä, että mihin tämä nykyinen vastakkainasettelun hakeminen saattaa pahimmassa tapauksessa johtaa. Kaikki sodat alkavat sanoista. Mikäli haluamme tämän kehityssuunnan muuttuvan Suomessa, on meidän äänestäjinä arvostettava vähemmän vastakkainasettelu politiikkaa ja enemmän asiapohjaista politiikkaa.
Lastensuojelusta ja nuorista tarinaa
Minä olen jo pitkään kummastellut, että mitä enemmän ennaltaehkäisyyn ja lastensuojeluun panostetaan sitä huonommin nuoret voivat. Olen sitä mieltä, että resursseja käytetään tällä hetkellä vääriin asioihin.
MAL4-sopimus – Pirkkala
Eilen oli valtuuston listalla MAL4-sopimuksen hyväksyminen. Keskustelussa tuli esille näkemyksiä, joita en allekirjoita ja pyrin ne tässä kirjoituksessa ampumaan alas. Olin myös havaitsevinani ratikkapopulismia.
Ruuhkavuosilaisen härkäviikko
Joskus tuntuu, että tämä isän, kuntapoliitikon ja harrastelijaurheilijan elämä on kiireistä. Päätin pitää viikon ajan päiväkirjaa (päiväkirja löytyy jutun lopusta). Jonkun mielestä tahtini on hurjaa, mutta sitä se ei ole – tai ei ainakaan tunnu siltä. Minusta tuntuu, että olen löytänyt tasapainon eri asioiden tekemisille, eikä tekemisen määrä siksi tunnu juuri missään. Esipuhe Tämä ei…
Kokoomusleima otsassa
Ehkä eniten minua ärsyttää politiikassa leimaaminen. Jos kuulut johonkin puolueeseen, sinun sanomisiasi ja kirjoituksiasi tullaan tulkitsemaan siten, että sinä olisit automaattisesti sitä mieltä, mitä jotkut puolueesi jäsenet. Et siis pysty enää esiintymään omana itsenäsi. Tämä ei ole mikään ihme, sillä jo lukiossa opetettiin, että tekstiä analysoidessa pitää huomioida kirjoittajan tausta. Some-keskusteluissa pitäisi kuitenkin pystyä jättämään…
Ratikka Pirkkalaan? – osa 1
Ratikka tulee olemaan Pirkkalassa puheenaihe ainakin seuraavan viiden vuoden ajan. Siksi rohkenen veikkaamaan, että tämä ei ole viimeinen ratikka-aiheinen kirjoitukseni ja otsikkokin on sen mukainen. Samalla ilmoitan, että lähden ehdolle vuoden 2021 kuntavaaleihin Kokoomuksen listalla. Annan myös ensimmäisen ja viimeisen vaalilupaukseni: Lupaan olla lupaamatta mitään. Ratikka hankkeen eteneminen Pirkkalassa Tänä syksynä Pirkkalan valtuusto tulee käytännössä…
Korona – liikuntapaikat
Olen jo pidemmän aikaa ihmetellyt, että kun julkisessa keskustelussa on puhuttu koronasulkujen aiheuttamista sosiaalisista ongelmista, on puhuttu lähes ainoastaan etäkoulusta. Liikuntapaikkojen sulkemisten aiheuttamista ongelmista on puhuttu todella vähän. Koronan toinen aalto jo kolkuttelee ja varmasti vaikeuttaa urheiluseurojen toimintaa. Jotkut kunnat ovat jo lähteneet sooloilemaan ja sulkemaan liikuntapaikkoja. Toivottavasti tämä trendi ei leviä!
EnnenWanhaan – Pirkkala 1925
Nokialaiset pohtivat Pirkkala nimisen kauppalan perustamista, Pirkan Pirtti vihittiin käytöön, suurrosmo Sjöblomia ei saatu vieläkään nalkkiin, Naistenmatkantie taas huonossa kunnossa, isoja perunoita ja murha. Sellainen oli vuosi 1925 Etelä-Pirkkalassa.
Kohti liittovaltiota vai EU:n tuhoa?
Suomen EU-ero eli Fixit on ollut jälleen eräiden tahojen puheissa, kun koronan elvytyspaketista neuvoteltiin Eurooppa-neuvostossa. Itse en näe Fixitiä realistisena vaihtoehtona. Itse näkisin, että Suomen ainoa mahdollisuus päästä / joutua EU:sta eroon, on EU:n hajoaminen. EU onkin mielestäni lähestymässä risteystä, jossa on vain kaksi suuntaa – EU:n hajoaminen tai liittovaltiokehitys. Fixitin vaikutukset Suomen vientiin Suomen…
EnnenWanhaan – Pirkkala 1924
Kirkonkylän koulua laajennetaan, Ania liittyy Etelä-Pirkkalaan, Pyhäjärven Sahalla iso tulipalo ja Pariisin olympialaisissa Suomelle jättimenestys. Muunmuassa näistä asioista on Pirkkalan vuosi 1924 rakennettu.
Universaali ansioturva
Viime viikolla Kokoomus toi esityksensä universaalista ansioturvasta. Suomennettuna ansiosidonnainen pitäisi ulottaa koskemaan kaikkia työttömäksi jääneitä [1]. Minusta tämä olisi ehdottomasti kannatettava uudistus, sillä nykyinen systeemi on todella epäreilu. Ansiosidonnainen työttömyysturva on itsessään todella hyvä keksintö ja sen pitää olla kaikkien ulottuvilla.
EnnenWanhaan – Pirkkala 1923
Työväentalolla riehuttiin, lypsykisoissa tuli jälleen menestystä, porvareille murskatappio kuntavaaleissa, Nuolialan puukoulu valmistui ja Tampereelle puuhattiin ratikkaa. Näistä aineksista on Etelä-Pirkkalan vuosi 1923 tehty.
Make Suuppa great again
Pirkkalan Portti toivottaa tervetulleeksi Suupalle Tampereen suunnalta tulevat.
Valtuustovuosi 2019-2020
Viime viikolla laitoin hyvinvointilautakunnan kauden pakettiin ja nyt teen saman valtuustovuodelle 2019-2020.
Pirkkalan hyvinvointilautakunnan kausi 2019-2020
Paikallispoliitikon kesäloma alkoi viime keskiviikkona, kun saimme kauden viimeisen hyvinvointilautakunnan kokouksen nuijittua. On aika laittaa kausi pakettiin!
Pirkkalan Strateginen yleiskaava
Strateginen yleiskaava ei ole oikeusvaikuitteinen kaava eli yksikään rakennusprojekti ei nytkähdä eteenpäin tämän kaavan vuoksi. Strateginen yleiskaava näyttää poliittisen tahdon viranhaltijoille. Se ohjaa kunnan kaavoitusta, kaavoittamaan asema- ja yleiskaavoja sellaisille alueille, johon kuntalaiset sitä haluavat.
Pirkkalan jäähalli – rahareikä vai ylpeydenaihe
Etenkin parin viime vuoden aikana olen kuullut kommentteja, että Pirkkalan tulisi hankkiutua eroon jäähallista. Perusteluna on ollut, että halli tulee kunnalle kalliiksi. Ymmärtäähän tuon, jos katsoo ainoastaan 2018 tehtyä päätöstä, jossa Pirkkalan kunta sitoutuu sijoittamaan yhteensä 1,4 miljoonaa euroa jäähallin remonttiin [1]. Mutta onko halli sittenkään niin kallis?
Kuinka minusta tuli valtuutettu?
Elettiin kevättä 2016 ja saunottelimme jäähallilla perinteisen Pirkkalan mestaruus harrastekiekkoturnauksen jälkeen – asiaankuuluvan nesteytyksen kera tietenkin. Keskustelu karkasi Hc Lampaiden ison kolmosen eli Laihon Petrin kanssa politiikkaan ja siitä sitten seuraavana keväänä järjestettäviin kuntavaaleihin. Lupasin keskustelun tiimellyksessä lähteä ehdolle seuraaviin kuntavaaleihin – ehkä asiaankuuluvan nesteytyksen ansioista. Lähetin jäsenhakemuksen jo kyseisenä iltana Pirkkalan Kokoomukseen. Seuraavana aamuna…
Asuntomessut Pirkkalaan 2030
Saimme viime kesänä valtuustosta kotiläksyksi tehdä esseen koskien strategisen yleiskaavan valmistelua ja yhtenä aihealueena oli tulevaisuuden Pirkkala tai jotain siihen tyyliin. Esseessä sai vähän irroitella, joten ei kannata tätä tekstiä kovin totisella miellellä lukea. Osa ajatuksista saattaa tuntua kaukaa haetulta, mutta toisaalta jotkut asiat tuntuvat jo nyt, vajaan vuoden jälkeen entistä mahdollisemmilta. Julkaisen nyt esseestä…
Joskus asiat ovat juuri sitä miltä ne näyttävätkin
Olen nyt ollut kolme vuotta Pirkkalan kuntapolitiikassa ja seurannut varsin aktiivisesti Pirkkalaan liittyviä keskusteluita, niin lehdissä kuin somessakin. Aina ei järki riitä keskustelun seuraamiseen, saatika kommentointiin. Koska välillä keskustelijoiden väittämät ovat niin järjettömiä. Kasasin muutamia mieleeni tulleita väittämiä. Poliitikkojen isot palkkiot Välillä nousee esille keskustelua poliitikkojen palkkioista. Pääasiassa toki valtakunnanpolitiikasta, mutta joskus myös kuntapoliitikot saavat…
Miten minusta tuli kokoomuslainen
Tämä on kysymys, mitä jotkut ystäväni ovat varmasti pohtineet, koska en varsinaisesti istu stereotyyppisen kokoomuslaisen muottiin. Faktisesti minusta tuli Kokoomuslainen keväällä 2016, kun eräässä saunaillassa lupasin lähteä kuntavaaliehdokkaaksi. Lisää voit lukea toisesta blogikirjoituksestani Kuinka minusta tuli valtuutettu. Aatteeltani minusta tuli kokoomuslainen jo jonkin verran aiemmin. Ehkä se ajankohta sijoittui lukiovuosilleni 2012 – 2017 (kävin nettilukion…
Seuraa blogia
Uusin postaus suoraan sähköpostiisi