Kirkonkylän koulua laajennetaan, Ania liittyy Etelä-Pirkkalaan, Pyhäjärven Sahalla iso tulipalo ja Pariisin olympialaisista Suomelle jättimenestys. Muunmuassa näistä asioista on Pirkkalan vuosi 1924 rakennettu.

Rikollisuus

Etelä-Pirkkalassa tapahtui lapsenmurha. Sahatyöntekijä Lyyli Heinosen epäiltiin olleen raskaudentilassa ja sittemmin aloittaneen piileskelyn. Poliisit saivat tästä vihiä ja menivät tutkimaan Heinosen asunnon. Asunnon takasta löytyi luita, jotka piirinlääkäri totesi olevan todennäköisesti täysin kehittyneen lapsen luita. Heinonen passitettiin lääninvankilaan [13].

Pirtu sai taas puukot viuhumaan. Tuntemattomaksi jäänyt henkilö löi Niilo Hietalaa puukolla käsivarteen Pereen talon ja Pyhäjärven Sahan välillä. Vammat olivat sen verran vakavat, että Hietala kuljetettiin Tampereelle jatkohoitoon. Alkoholilla oli osuutta asiaan. Toinen puukotus tapahtui myös samalla suunnalla, kun Lauri Koskinen ja Aati Kingel riitautuivat. Koskinen löi puukolla Klingeliä sillä seurauksella, että Klingel oli kuljetettava laivalla Tampereelle sairaalaan. Koskinen lähti poliisin hoiviin odottelemaan tuomiotaan. Myös tässä riidassa oli väkijuomilla osuutensa [14].

Tapaturmat

Partolassa tapahtui ikävä tapaturma. Muonamies Yrjö Anderrsen oli vaimonsa kanssa nostamassa perunoita ja he jättivät  kolmannella ikävuodella olevan poikansa vanhan mummon hoiviin. Poika oli lähtenyt hetkeksi yksin ulos ja tippui kaivoon kohtalokkain seurauksin [21]. 

Lokakuun viimeisenä sunnuntaina oli sankka sumu, jonka johdosta Pyhäjärvellä liikennöinyt Viikinsaari II laiva joutui pulaan. Ensin Pyhäjärven Sahalle pyrkiessään, se ajoi suuresti harhaan, mutta pääsi tukkipuomeja ohjeenaan käyttäen lopulta satamaan. Kauaa ei matka siitä jatkunut, kun jo Nikkilän kohdalla laiva ajoi karille. Laivalla olleiden kertomuksen mukaan, sumu oli niin sankka, ettei kukaan voinut kertoa missä oltiin. On kuitenkin mainittava, että muut Pyhäjärvellä liikennöineet alukset suoriutuivat päivästä ilman ongelmia. [24]

Etelä-Pirkkalan ainoalle poliisille [23], Poliisikonstaapeli Oskari Kärjelle tapahtui haaveri. Kärki lähti moottorikäyttöisellä polkupyörällään kotoaan Suupalta kohti Partolassa sijaitsevaa Pyhäjärven Sahaa. Haikan kartanon kohdalla Kärjen pyörään tuli vika ja kun hän vauhdissa yritti sitä korjata, hän törmäsi vastaantulevaan Tamperelaisen kenkäkauppias H.Tannerin autoon. Kärki sai niin pahan tärskyn, että hänet kiidätettiin Tampereen yleiseen sairaalaan. Kärjen vammat eivät kuitenkaan olleet hengenvaaralliset. [15], [16]

Pyhäjärven Sahan palo

12.09.1924 klo 19 tuli Pyhäjärven Sahalta ilmoitus tulipalosta. Yhtiön suurin kuivatavaravarasto sekä ympärillä olevat asuintalot olivat syttyneet tuleen. Palokunnan saapuessa paikalle, oli tuli äitynyt jo niin pahaksi, että palokunnan tehtäväksi jäi ainoastaan viereisten rakennusten suojelu.

Pyhäjärven Sahalla oli oma paloasema, mutta sen kalustoa säilytettiin samassa rakennuksessa, missä tuli riehui. Palon alkuvaiheissa viisi miestä lähti palokaluston luokse, aloittaakseen sammutustyöt. Ovi heidän perässään paiskautui kuitenkin kiinni ja he jäivät loukkuun palavaan rakennukseen. Tämän jälkeen kaikkien paikalla olleiden ponnistukset suuntautuivat näiden viiden miehen pelastamiseksi ja siten tulipalon sammutus jäi kokonaan palokunnan tehtäväksi. Miehet saatiin lopulta ulos, mutta palokalustoa ei. Miehet saivat pahoja palovammoja ja heidät toimitettiin Tampereelle sairaalaan.

Palosta aiheutui noin miljoonan markan vahingot ja 10 perhettä jäi asunnottomiksi. Pyhäjärven Sahan vakuutukset korvasivat noin puolet tuhoista ja toinen puoli jäi yrityksen maksettavakseen.  [17], [18]

Pariisin olympialaiset

Suomi sai Pariisin olympiakisoissa 14 kultamitalia, 13 hopeaa ja 10 pronssia. Suomi oli koko mitalitilaston toinen. Vuoden 1924 kisat ovat edelleen menestyksessä mitattuna Suomen kaikkien aikojen parhaat [26].

Pariisin olympialaisten loistava menestys toimi oivana aasinsiltana kieltolainpuolustajien agendaan. Pirkkalan Uutisissa annettiin heinäkuussa evästyksiä nuorille urheilijanaluille: “Emme käy tässä puhumaan niistä monista ehdoista, joita urheilijan täytyy itselleen asettaa. Puhumme vain yhdestä, mutta se yksi onkin kaikkein tärkein, nimittäin, että tosi urheilijan on oltava ehdottoman raitis” [29].

Satuin pari viikkoa sitten kuuntelemaan Jere Karalahden elämäkerran. Jere oli yksi aikansa parhaita suomalaisia jääkiekkopuolustajia, vaikka hänellä oli todella vakava päihdeongelma. Ehkä se täydellinen raittius ei sittenkaan ole avain menestykseen.

Talous

Talousarviossa menoiksi arvioitiin 554 833 markkaa [1]. Nykyrahaksi muutettuna 190 202 euroa [33]. 

Veroäyriin tuli tuntuva korotus, sillä se nousi 4,4 markasta 6,5 markkaan. Prosentuaalinen nousu lähes 50 %. Tarkoittaisi nykytilanteessa Pirkkalan kunnallisveron nousua 20,50 prosentista 30,30 prosenttiin.  [7]

Sovinto-oikeudelta tuli päätös koskien Pohjois- ja Etelä-Pirkkalan omaisuuden jako. Maillaan sijainneiden kiinteistöjen lisäksi, Etelä-Pirkkala sai 230 000 markkaa (nykyrahaksi muutettuna 78 846 euroa). [19], [20], [33]

Hankkeet

Kirkonkylän koulu on Pirkkalan vanhin koulu, joka on perustettu vuonna 1887 [2]. Vuonna 1924 koulussa toimi Kirkonpiirin yläkansakoulu. Alueelle tuli tarvetta perustaa myös alakansakoulu ja sitä varten perustettiin Kirkonpiirin alakansakoulun rakennuslautakunta [3]. Lähes puoli vuotta mietittyään, rakennuslautakunta päätti ehdottaa, että kirkonpiirin alakansakoulu rakennettaisiin Pirkkalankylän ja Sikoistenkylän rajalle. Jos oikein hahmotan karttaa, niin Toivon Talon haminoille olisi tämä koulu tullut. Valtuusto kuitenkin hylkäsi tämän ehdotuksen ja alakansakoulu päätettiin rakentaa kirkonpiirin yläkansakoulun tontille. [11]

Näin jälkiviisaana sanoisin, että oli erittäin hyvä ratkaisu valtuustolta sijoittaa koulu nykyiselle paikalleen. Nykyinen sijainti palvelee paljon paremmin tämän päivän pirkkalalaisia. Jos alakansakoulu olisi rakennettu Toivon Talon nurkille, niin se ei enää tänä päivänä olisi toiminnassa – toisin kun Kirkonkylän koulu. Toki kaavoituskin olisi varmasti ollut erilaista, mutta silti pidän päätöstä hyvänä.

Politiikka

Kunnallisvaaleissa palattiin vuoden 1922 asetelmaan. Etelä-Pirkkalan valtuustoon valittiin 2 Porvaria 3 sosiaalidemokraattia [25].

Kirkon puolella käytiin myös vaalit, kun valittiin uutta lukkari-urkuria. Vaaleissa oli 10 äänestäjää ja yksi ehdokas Matti Viherkoski, joka sittemmin valittiin Etelä-Pirkkalan seurakunnan lukkari-urkuriksi. [22]

Lempäälän köyhäinhoitolautakunta haastoi Etelä-Pirkkalan köyhäinhoitolautakunnan oikeuteen. Kiista koski Etelä-Pirkkalasta kotoisin olevan kirvesmies Wäinö Niemisen yhden alaikäisen lapsen hoitokustannuksia. Asia kuitenkin jätettiin käräjillä huomioimatta, sillä perusteella, että kihlakunnanoikeus ei ole oikea paikka ratkomaan näitä asioita. [17]

Vähän vastaava tapaus oli Pirkkalan ja Ylöjärven välillä vuonna 2019, kun Pirkkala tuomittiin maksamaan Ylöjärvelle 1,7 miljoonaa euroa. Lisää voit lukea täältä: Valtuustovuosi 2019-2020. Kauan ovat siis naapurukset riidelleet. Ehkä joskus saamme sote-uudistuksen, joka laittaa stopin näille turhille oikeudenkäynneille.

Sekalaisia tapahtumia vuodelta 1924

  • K. J. Ståhlberg hajotti eduskunnan, koska se ei ollut enää Sosialistisen Työväenpuolueen kansanedustajien pidättämisen jälkeen täysilukuinen. 
  • Lenin kuoli ja hänen tilalleen Neuvostoliiton johtoon valittiin kolmimiehinen neuvosto: Stalin, Kamenev ja Zinovjev.
  • Ensimmäiset talviolympialaiset järjestettiin Chamonix’ssa.
  • Aero Oy (nykyinen Finnair) aloitti ensimmäisen reittilentonsa Helsingistä Tallinnaan.
  • Fasistit saivat ⅔ äänistä Italian vaaleissa
  • Fasistit kaappasivat ja tappoivat Italian sosialistien johtajan Giacomo Matteottin.
  • Hitler tuomittiin vallankaappausyrityksestä viideksi vuodeksi vankilaan. Istui lopulta vain 9 kuukautta. [6]

Niksit

“Nikotus lakkaa tavallisesti, jos verkalleen nauttii teelusikallisen sirotesokeria, joka on hieman kostutettu etikalla” [31].

“Hopeakoristeet, jotka ovat mustuneet ja tulleet rumiksi, tulevat taas puhtaiksi, jos niitä keitetään jonkun aikaa vedessä, jossa ennen on keitetty kuorimattomia perunoita” [31]

“Palohaavaan tuntee oitis lievikettä, jos palaneelle iholle asettaa kylmän, suolattoman silavanviipaleen, joka vaihdetaan uuteen heti, kun entinen alkaa tuntua lämpimältä” [32].

Muita uutisia

Nimismies oli suorittanut tietarkastusta Etelä-Pirkkalassa. Sorkkalan kylätie oli niin huonossa kunnossa, ettei nimismies päässyt loppuun asti. Nimismies pyysi tamperelaisen kuorma-autokuskin toimittamaan soraa tielle sen verran, että hän pääsee suorittamaan katselmuksensa loppuun. Lasku soranajosta kaatui tientekovelvollisille [9].

Kieltolakiliiton johtokunta jätti valtiolle esityksen, että valtion virkoihin ja palvelustoimiin valittaisiin vain ehdottoman raittiita henkilöitä [30]. 

Strenberg & co. Oy oli tuonut markkinoille kaksi uutuus tupakkamerkkiä: Selecta ja Mekka. Pirkkalan Uutisten toimituksella oli käynyt flaksi, kun olivat saaneet testattavakseen nämä kaksi “erittäin hienosta tupakasta” valmistettua merkkiä. Toimituksen mielestä nämä “kaikin puolin hyvän tupakan” tunnusmerkit täyttävät tuotteet ovat ehdottomasti suositeltavia [30]. Itseäni alkoi epäilyttämään, josko tässä ollut 1920-luvun natiivimainontaa.

Etelä-Pirkkalassa luotettiin kirjojen voimaan sillä Etelä-Pirkkalan kirjastojen määrärahat olivat koko maan suurimmat suhteutettuna asukaslukuun. Etelä-Pirkkalassa panostettiin kirjastoihin 3,4 markkaa per asukas [12]. Nykyrahaksi muutettuna 1,17 euroa [34].

Anian kylä oli liittynyt Etelä-Pirkkalan seurakuntaan jo toukokuussa 1921. Siitäkin huolimatta Vesilahden seurakunta oli perinyt kirkollisveroa K.Äijälältä. Äijälä oli siis joutunut maksamaan kirkollisveronsa sekä Vesilahden, että Etelä-Pirkkalan seurakunnille. Äijälän onneksi, maaherra vapautti hänet Vesilahden veroista. [10]

Vuosi 1924 oli K. Äijälälle mainio. Ensin hän sai Vesilahden kirkollisverottajan pois kintereiltään. Lisäksi hänen Nuppu lehmänsä oli koko Etelä-Pirkkalan tuottavin LSK (länsisuomenkarja) lehmä. Nuppu tuotti vuonna 1924 4010 kg maitoa, 154,7 kg voirasvaa. [33]

Etelä-Pirkkalan vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa katsottiin, että Etelä-Pirkkala olisi oikeutettu verottamaan anialaisia jo vuoden 1924 alusta [3]. Valtioneuvosto antoi siunauksensa liitoksesta, mutta Anian liittyminen osaksi Etelä-Pirkkalaa tapahtuisi vasta vuoden 1925 alusta lähtien [4], [5]. Veikkaan, että tästä verotuspäätöksestä seuraa ongelmia tulevaisuudessa. Toivottavasti sentään Äijälää ei veroteta tuplasti.

Lopuksi

Paina nämä lausahdukset mieleesi, kun seuraavan kerran pelehdit alkoholin kanssa:

“mutta siinä onkin alkoholin hirvittävin ominaisuus, että se nielee kuiluunsa niin monen maistelijan” [29]

“kuta väkevämmät juomat, sitä heikommat miehet” [29]

Ja kuinka paljon parempi maailma meillä olisikaan, jos…

“Pois väkijuomat, pois tupakat, pois kaikki kansoja myrkyttävät kiihoitusaineet” [29]

EnnenWanhaan sarja – Behind the scenes

EnnenWanhaan – Pirkkala 1923

Lähteet

[1] Aamulehti 04.12.1923 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376567?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=5

[2] peda.net – Kirkonkylän koulu https://peda.net/pirkkala/peruskoulut/kirkonkylankoulu

[3] Maaseudun Sanomat 13.01.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1437511?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=5

[4] Suomen Virallinen lehti 28.02.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1470567?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=1

[5] Aamulehti 12.03.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376656?term=Etel%C3%A4-Pirkkalaan&term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=3

[6] Wikipedia – Vuosi 1924 https://fi.wikipedia.org/wiki/1924

[7] Aamulehti 18.04.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376956?term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&page=5

[8] 18.04.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1437533?term=Etcl%C3%A4-Pirkkalan&term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=2

[9] Aamulehti 16.05.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376942?term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&page=3

[10] Aamulehti 29.05.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376933?term=Etel%C3%A4-Pirkkalaan&term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=5

[11] Aamulehti 03.06.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376887?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=6

[12] Lahti 07.06.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1429378?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=2

[13] Punkalaitumen Sanomat 13.06.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1220885?term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=3

[14] Maaseudun Sanomat 22.08.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1437627?term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&page=2

[15] Aamulehti 27.08.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376751?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=3

[16] Maaseudun Sanomat 27.08.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1437623?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=3

[17] Kansan Lehti 02.09.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1748968?term=Etel%C3%A4-Pirkkala&page=1

[17] Aamulehti 13.09.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376819?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=3

[18] Maaseudun Sanomate 13.09.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1437691?term=Etel%C3%A4-Pirkkalaan&page=1

[19] Aamulehti 26.09.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376814?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&term=Etel%C3%A4-Pirkkalalle&term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&page=5

[20] Aamulehti 26.09.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376814?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&term=Etel%C3%A4-Pirkkalalle&term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&page=5

[21] Maaseudun Sanomat 03.10.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1437681?term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&page=3

[22] Aamulehti 12.10.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376844?term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&term=Etel%C3%A4-Pirkkalasta&page=8

[23] Iltalehti 13.10.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/search?query=%22etel%C3%A4-Pirkkala%22&startDate=1924-01-01&endDate=1924-12-31&orderBy=DATE&page=25

[24] Aamulehti 30.10.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376920?term=Etel%C3%A4-Pirkkalaan&page=4

[25] Aamulehti 06.12.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1376827?term=Etel%C3%A4-Pirkkalassa&page=8

[26] Wikipedia – Suomi Pariisin olympialaisissa 1924 https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_kes%C3%A4olympialaisissa_1924

[27] 

[28] 

[29] Pirkkalan Uutiset 24.07.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1449485?page=3

[30] Pirkkalan Uutiset 16.10.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1449592?page=2

[31] Pirkkalan Uutiset 23.10.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1449589?page=1

[32] Pirkkalan Uutiset 27.11.1924 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1449569?page=2

[33] 05.03.1925 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1377420?term=Etel%C3%A4-Pirkkalan&page=4[34] Tilastokeskus Rahanarvonmuunnin: https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s