Elettiin kevättä 2016 ja saunottelimme jäähallilla perinteisen Pirkkalan mestaruus harrastekiekkoturnauksen jälkeen – asiaankuuluvan nesteytyksen kera tietenkin. Keskustelu karkasi Hc Lampaiden ison kolmosen eli Laihon Petrin kanssa politiikkaan ja siitä sitten seuraavana keväänä järjestettäviin kuntavaaleihin. Lupasin keskustelun tiimellyksessä lähteä ehdolle seuraaviin kuntavaaleihin – ehkä asiaankuuluvan nesteytyksen ansioista. Lähetin jäsenhakemuksen jo kyseisenä iltana Pirkkalan Kokoomukseen. Seuraavana aamuna alkoi jo hiukan kaduttamaan – ei se Kokoomukseen liittyminen vaan lupaus lähteä ehdolle.

Aikaa kului ja toivoin hiljaa mielessäni, että asia unohtuisi. Vuodenvaihteen tienoilla tuli sitten puhelu Alamäen Jukalta, kuka toimi silloin Pirkkalan Kokoomuksen vaalipäällikkönä. Jukka kysyi, lähdenkö ehdolle ja vastasin tyyliin: ”jos ette muuten saa listaa täyteen, niin lähden mukaan” – lista ei koskaan täyttynyt ja lopulta allekirjoitin ehdokassuostumukseni. 

Tein jonkin verran vaalityötä ja kiertelin torilla muiden ehdokkaiden kanssa (eipä siellä juuri muita ollutkaan). Muuten en juuri vaalien eteen töitä tehnyt – en osallistunut aktiivisesti poliittiseen keskusteluun, enkä sijoittanut mainontaan euroakaan (jos ei lasketa sitä, minkä kaikki Kokoomusehdokaat maksoivat yhteiseen kassaan). Ennen vaalipäivää katselin aiempien vaalien tuloksia ja kiinnitin huomioni, että Kokoomuksesta oli päästy aiemmissa vaaleissa reilulla 40 äänellä läpi – pohdin, että tuon voisin saada kasaan ihan vaan laajan ystäväpiirini ansioista, mutta en kuitenkaan pitänyt läpimenoa todennäköisenä. Toisin kuitenkin kävi ja sain omaksi yllätyksekseni jopa 66 ääntä, jolla lohkesi uusi harrastus.

Toisen harrastuksen loppu on toisen alku

Kun valtuustokausi 2017-2021 alkoi kesäkuussa 2017, olin juuri lopettanut pitkäaikaisen harrastukseni, kun kirjoitin ylioppilaaksi 2017 keväällä. Tai en minä vielä silloin tehnyt päätöstä opiskeluharrastuksen lopettamisesta, sillä minulla oli vielä elokuulle vankka aikomus jatkaa avoimeen yliopistoon, mutta kun ensimmäinen hyvinvointilautakunnan useampi satasivuinen esityslista tuli postissa, niin tajusin, että jos aion olla luottamuksen arvoinen minua äänestäneille ja pitämään perheeni kasassa, niin en pysty töiden ohessa opiskelemaan ja perehtyä riittävällä tarmolla paikallispolitiikkaan. Opiskelut saivat siis jäädä, mutta jos sattuu käymään niin, että seuraavissa vaaleissa en ole ehdolla tai en pääse läpi, niin palaan ehdottomasti opiskeluharrastukseni pariin. Minulla on valtava palo oppia uusia asioita ja jotenkin tuntuu, että se palo kasvaa vain iän myötä. Ei välttämättä hyvä ominaisuus, jos vaimolta kysytään, koska tämän palon sammuttaminen vie aikalailla aikaa. Tämä blogin aloittaminenkin on yksi keino sammuttaa sitä paloa, sillä haluan oppia hyväksi kirjoittajaksi, eikä sitä opi muuten kuin kirjoittamalla.

Jos johonkin lähden, niin lähden täysillä

En luvannut vaaleissa mitään, enkä tule jatkossakaan lupaamaan kuin korkeintaan sen, että yritän parhaani. Itselleni kuitenkin lupasin, että luen ihan kaiken materiaalin, mitä minulle toimitetaan, koska tiedostin olevani kaukana takamatkalla suurimpaan osaan valtuutettuihin nähden, enkä halua olla huono missään asiassa mitä teen. Uudelle valtuutetulle posti kiikutti mm. kunta- ja hallintolain, valtuutetun opaskirjan ja paljon muuta. Lisäksi kunnan puolelta sai jos jonkin näköistä lippusta ja lappusta. Kuntalehdet ja Nykyajat (Kokoomuksen jäsenlehti) tuli luettua ensimmäisen 2,5 vuoden aikana kaikki kannesta kanteen (viimeiset lehdet ovat vielä lukematta, mutta ehkä kesällä on aikaa lukea nekin). Valtakunnan- ja maailmanpolitiikastakin pitää olla kärryillä ja siksi olen kuunnellut kaikki politiikkaradion lähetykset viimeiseltä kolmelta vuodelta. Pirkkalainen on tietenkin luettava joka viikko sekä selattava aktiivisesti Pirkkalaan liittyviä Facebook-ryhmiä. Unohtamatta tietenkään esityslistoja ja liitteitä. Työmäärä on ollut valtava, mutta pääasiassa olen innostuneena asioihin paneutunut, enkä ole pitänyt työmäärää henkisesti kuormittavana.

Työ kannatti

Nyt kun vertaan itseäni siihen kavereiden äänillä läpi päässeeseen keltanokkavaltuutettuun, niin ero on kuin yöllä ja päivällä. Aluksi olin epävarma ja jännitin mm. valtuustonkokouksissa puhumista todella paljon, enkä rohjennut aina liittyä somessa keskusteluihin, vaikka mieli teki. Nyt uskallan lähteä mukaan lähes keskusteluun kuin keskusteluun, koska tiedän pärjääväni. Edelleen toki jätän ne keskustelut väliin, joissa olen epävarma, mutta tämänkaltaiset keskustelut jäävät kokoajan vähemmistöön. Pärjään ainoastaan siksi, että olen opetellut valtavan määrän asioita ja siksi se mitä puhun on usein faktaa – arvoväritteistä faktaa, mutta faktaa kuitenkin.

Tulevaisuus

Minä pidän tästä harrastuksesta, enkä näe tällä hetkellä mitään syytä, miksi en suostuisi ehdokkaaksi ensi kuntavaaleihin, jos kutsu käy. Samaan hengenvetoon on toki todettava, että tilanteet elää ja mietin tätä asiaa tarkemmin vasta, kun asia on ajankohtainen.

Vaikka nyt uskon tietäväni paljonkin Pirkkalan paikallispolitiikasta, niin paljon on vielä opittavaa. En missään nimessä katso olevani “valmis” poliitikko, vaan tämä harrastus vaatii kokoajan lisää opiskelua. Politiikkaharrastus on vähän niin kuin golf – aina on parannettavaa. Politiikkapeliä ei voi koskaan pelata läpi!

Ja lopuksi vastaus otsikon kysymykseen: Tuurilla

3 kommenttia

  1. Tsemppiä ja taisteluita sinisen aatteen puolesta poliittisella tantereella Aki! Tehtävät eivät lopu kesken. Kokoomuksen politiikka voisi olla sinisempää tulevaisuudessa tai saatan olla myös värisokea nykyisen linjauksen suhteen. Oli niin tai näin, suosittelen saunomista Petri Laihon kanssa ennen ratkaisevaa päätöstä ehdokkaaksi ryhtymiselle. Laiho ja nesteytys toimivat. Kaikkea hyvää poliittiselle uralle. Ystävällisesti Sami Lahtinen

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle Sami Lahtinen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s